sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Varmuusvarastojen päivitys isompiin tiloihin

Nyt koitti päivä, jolloin meidän varautumiskaappimme tuli täyteen. Olimme jo pidempään pohtineet mitä tekisimme vierashuoneelleemme, joka on vierashuonekäytössä vain pari kertaa vuodessa, ja lopun aikaa täysin käyttämätön.

Samalla, kun meillä oli yksi tila vähällä käytöllä, säilytys- ja varastotila oli vähissä. Päätimme siis ottaa vierashuoneen hyötykäyttöön. Tommi sai töistä ostettua halvalla vanhoja mappihyllyjä, joissa on alaosassa lukittava kaappi. Kolme kaappia täytti yhden seinän lähes kokonaan, ja toiselle seinälle jätimme edelleen 120 cm vierassängyn. Siirsimme varautumiskaapista suurimmat ruoka-aineet muovilaatikoihin uusiin hyllyihin. Lisäksi saimme uusiin hyllyihin kätevästi kaikki ensiaputarvikkeet, kynttilät ja retkeilykamat. Lukollisiin kaappeihin saimme piiloon osan ruokatarvikkeista, kaikki herkut sekä lääkkeet ja tulentekovälineet. Kun taloudessa on pieni lapsi, on syytä pitää huolta, ettei tietyt tarvikkeet ole lasten käsien ulottuvilla.



Muutosten myötä meille tuli paljon lisää tilaa erilaisille tarvikkeille, olemme päivittämässä myös retkeilytarvikkeita lähiaikoina, joten saamme nekin hienosti säilöön. Toivon, että löydämme vielä yhden kaapin lisää, jotta saamme myös joulukoristeet ja lautapelit hienosti talteen.

Huoneeseen mahtui kaappien ja sängyn lisäksi tangolla varustettu naulakko, johon saa näppärästi roikkumaan kausiulkovaatteita. Haluaisin vähentää varastoitavien tavaroiden määrää kaikkinensa. En halua säilöä mitään sellaista, mitä ei tarvitse, mutta toki tiettyjä tarvikkeita on hyvä olla ja säilyttää, kuten käsityötarvikkeet, langat, kankaat, työkalut, hyötykirjat jne.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti