Kangaspuut muutamalla suklaamunalla

Olen facebookissa monissa erilaisissa ryhmissä. Osasta ryhmiä etsin tietoa ja osa ryhmistä tarjoaa mahtavia löytöjä edullisesti. Kuten olen aiemmin kertonutkin, ostan suurimman osan kotimme tavaroista käytettynä ja siksi onkin hyvä kuulua useampaan erilaiseen ryhmään. Yksi viimeisimmistä löydöistäni oli hyvää tuuria.

Eräässä ryhmässä luvattiin antaa vanhat kangaspuut muutamaa kinder-munaa vastaan. Pariskunnalla, jonka vintiltä kangaspuut lahjoitettiin, ei ollut niihin tunnesidettä eikä kiinnostusta lähteä myymään esinettä missään. Heillä oli iso vintin tyhjennysoperaatio meneillään ja tarve päästä tavarasta nopeasti eroon.

Joku oli ehtinyt ennen minua varaamaan kangaspuut ja itse, sen enempää ajattelematta, asetuin jonoon. Jonkinlaisena haaveenani on ollut oppia vanhoja kädentaitoja. Kangaspuut eivät kuitenkaan ole olleet lähiajan hankintalistalla, joten muutama kinder-muna kuulosti minulle sopivalta hinnalta sellaisesta tavarasta, johon en ole varannut budjettia. Tällä kertaa oli tuuria ja ensimmäinen varaaja joutui vapauttamaan kangaspuut. Onneksi Tommi oli halukas lähtemään hakemaan kangaspuita ja ymmärsi niiden arvon. Puut olivat myös purettavissa osiin, joten ne eivät heti vie paljoa tilaa.

Tässä kangaspuut ovat vielä purkamatta ja paikoillaan vintillä. Puut
olivat yllättävän kompaktin kokoiset, ne tulevat aikanaan autotalliin.

Kangaspuut olivat tunnin ajomatkan päässä. Miehet purkivat puut ja me pikkumiehen kanssa seurusteltiin talon emännän sekä heidän pienen poikansa kanssa. Vintissä oli vielä muitakin aarteita, saimme mukaamme myös hienon "astian", jossa oli muutama reikä tulpalla sekä pieni, n. 10 cm halkaisijalta kansi. Epäilimme astiaa jonkin sortin käymisastiaksi. Jos tunnistat kuvasta ja tiedät paremmin, kerro ihmeessä. Näiden aarteiden lisäksi sain myös peltisen rasian, jossa oli maalausvärejä sekä hienon lasipurkin. Upea löytöretki ja hienoja esineitä! Kaikille löytyy kotoamme paikka.

Astia on luonnossa isompi kuin mitä se näyttää kuvassa. Korkeudeksi
veikkaan 60-70 cm. 

Hyönteisruoka on tulevaisuuden eväs

Hyönteissyönti on nousemassa pikkuhiljaa trendikkääksi tai ainakin kiinnostavaksi ja hyvä niin. Olen seurannut jo tovin hyönteissyöntiin liittyvää keskustelua. Itselläni ei hyönteisiä kohtaan ole koskaan ollut minkäänlaista inhoa, pelkästään kiinnostusta. Ehkäpä se inhoamisominaisuus on tippunut minun geeneistäni pois.

Jauhopukin toukat tulivat tutuiksi jo aikanaan kun minulla oli lemmikkinä parta-agama, jonka ruokavalioon toukat kuuluivat. Kasvatin toukkia liskon lounaaksi lipaston laatikossa, mutta vähänpä silloin tiesin. Olisin voinut heittää niitä paistinpannulle ja syödä itsekin.

Paistettuja ja maustettuja jauhopukkikuoriaisen toukkia
eli jauhomatoja.

Kävin eilen Gastro Helsinki -messuilla kuuntelemassa Topi Kaireniuksen esityksen hyönteisruuasta. Olen itse Messukeskuksessa töissä, joten oli helppo käväistä työn lomassa esitystä kuulemassa. Tämän jutun kuvat ovat kaikki tuolta esityksestä.

Hyönteissyöntiä harrastetaan jo monessa maassa, mutta Eurooppa ja USA ovat vielä lapsenkengissä tässä aiheessa. Hyönteiset ovat ekologinen vaihtoehto, joka asiantuntijoiden mukaan tulee jossain vaiheessa pakostakin osaksi ihmisten ruokavaliota.  Hyönteiset ovat hyvää ravintoa, ja loistava proteiinin lähde. Niitä on paljon saatavilla, eikä niiden kasvatus vaadi isoa tuotantokoneistoa. Toisaalta hyönteisten kasvatus on nykypäivänä vielä hyvin manuaalista ja vaatii aikaa ja resurssia.

Topi Kairenius kokkaa hyönteisruokaa.

Kairenius antoi vinkkejä hyönteisten käyttöön. Luonnosta kannattaa hyödyntää niitä hyönteisiä, jotka ovat tuttuja. Värikkäitä ja karvaisia hyönteisiä ei Kairenius suositellut syömään. Hyönteiset ovat Kaireniuksen mukaan myös helppoja kasvattaa ja käsitellä. Jauhomadot eli jauhopukkikuoriaisen toukat onnistuvat aloittelijaltakin. Kotisirkat olivat toinen kasvatettava vaihtoehto. Jos ostaa esim. jauhomatoja eläinkaupasta, Kairenius suositteli odottamaan kolme sukupolvea ennen käyttöä. Tämä siksi, ettei eläinkaupan toukkien lähtöolosuhteista ole yleensä mitään tietoa.

Esityksen lopulla pääsimme myös itse maistamaan kokkauksia. Ensin maistoimme sirkkajauheen ja papumuhennoksen sekoituksesta tehtyjä sirkkapullia. Sirkkapullat eivät koostumukseltaan miellyttäneet minun makuhermojani, mutta maistuivat miedolta. Seuraavaksi vuorossa olivat jauhomadot, jotka oli kevyesti paistettu pannulla ja maustettu. Jauhomadot maistuivat sille, mitä ovat syöneet eli tässä tapauksessa kaurapuurolle (kasvaneet ilmeisesti kaurahiutaleissa). Lopuksi maistoin vielä paistettuja kotisirkkoja, mausteena oli mm. chiliä. Kotisirkat maistuivat mielestäni parhailta, kuvaisin makua bileiltojen naksuksi. Suosittelen ehdottomasti maistamaan jos jossain eteesi tulee mahdollisuus.

Kotisirkat saivat mausteeksi mm. chiliä.

Kokemus oli ennen kaikkea hyvä ja aion kokeilla uudelleenkin. Mietin myös, että jollain aikavälillä voisin kokeilla jauhomatojen kasvatustakin uudelleen. Sirkkoja on minulla joskus ollut myös, mutta niiden siritys kuului jopa huoneiden läpi ja häiritsi unta. Sirkkoja voisin kokeilla sikäli, että niiden kasvatukseen löytyy jokin hyvä tila. Sirkat ovat kai muutenkin hieman haasteellisempia kasvatettavia.

Hyönteiset voi säilöä pakastamalla tai kuivaamalla, jauhomadot voi paistaa myös elävänä. Ylen sivuilta löytyi hyönteisruokajuttu, jossa oli myös reseptejä. Googlettamalla hyönteisruuasta löytyy paljon juttuja ja artikkeleita muutenkin.

Teetä ja teeleipiä

Illalla kun pieni ihminen on vihdoin saatu nukkumaan, on aika aikuisten teehetken. Kätevän nopea ja herkullinen iltapala on teeleivät. Teeleipiä voi maustaa erilaisilla juustoilla, yrteillä tai vaikkapa porkkanalla tai nokkosella.

Teeleivät rauhallisiin iltahetkiin

2 dl vettä

2 dl kaurahiutaleita

2 dl sämpyläjauhoja tai vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

2 rkl öljyä

loraus siirappia

juustoraastetta

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Lisää kaikki ainekset lämpimän veden joukkoon. Jaa taikina neljäksi kasaksi pellille. Lisää kasojen päälle hieman jauhoja ja paina kasat litteiksi. Juustoraastetta leipien päälle. Paista 10 minuuttia uunin keskitasolla 225 asteessa.

Koivunmahlasta virtaa?

Yksi tämän vuoden opeteltavista luonnonantimista on koivunmahla. Olen muistaakseni lapsena joskus saanut maistaa mahlaa, mutta en ole itse koskaan sitä kerännyt eikä minulla ole aikuisiältä mitään kokemusta tästä kevätherkusta.

Mahlahan ei ole pelkästään koivusta saatava herkku, vaan sitä voi kerätä myös esim. vaahterasta tai tammesta. Olen kuitenkin ajatellut kokeilla mahlan keräämistä meidän pihan isosta koivusta ja vertailuksi otan ehkä yhden nuoremmankin koivun pihan perältä.

Pihan pienempi koivu, joka saa toimia toisena mahlatehtaana

Mahlalla on puun elämässä iso tehtävä. Mahla virtaa kasvukauden alusta puun juurista oksiin, ja puu käyttää mahlaa energiana lehtien kasvattamiseen ja kukkimiseen. Monet pitävätkin mahlaa terveysjuomana, joka antaa myös ihmiselle energiaa ja edistää terveyttä. Itse en ole sinällään ajatellut terveysvaikutuksia, vaan haluan kokeilla/käyttää tätä luonnon omaa mehua. Toki jos se siinä samassa terveyttä edistää ja tekee olon energiseksi, niin en ole siitä ollenkaan pahoillani.

Mahla on 99-prosenttisesti vettä. Koivun mahlassa on alle yksi prosentti eri sokereita: fruktoosia, glukoosia ja joskus hyvin pieniä määriä sakkaroosia. Lisäksi mahlassa on hedelmähappoja, lähinnä omenahappoa. Mahlassa on myös vähän kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, mangaania sekä aminohappoja, proteiineja ja C-vitamiinia.

(Lähde: Metsäntutkimuslaitos Metla)

Ajattelin kerätä nyt mahlaa sen verran, että sitä voisi nauttia ensi syksyn ja talven synkkinä ja väsyttävinä hetkinä. Mahla ei säily jääkaapissa kuin vuorokauden, mutta sitä voi pakastaa, joten ajattelin hankkia pakastuspulloja. Jos pakastaisi esim. kymmenkunta pulloa, siitä riittäisi herkkua useammalle ei-niin-energiselle päivälle. Sen lisäksi mahlaa riittää päivittäin juotavaksikin kuukauden ajan keräysaikana.

Mahlaa voi käyttää myös teevetenä, silloin sitä ei kuitenkaan saa kuumentaa yli 70 asteen. Lisäksi mahlaa voisi kuulemma käyttää myös oluen, siman tai viinin valmistuksessa, kiehtova ajatus.

Lähipihan vanha koivu. Tästä kokeillaan mahlan keruuta.

Lukemani mukaan puu ei mahlan keräyksestä ota nokkiinsa, vaan korjaa keräystä varten poratun reijän pian letkun poistamisen jälkeen.

Ylen sivuilta löysin mukavan jutun muutaman vuoden takaa mahlan juoksuttamisesta. Lisäksi ylen sivuilta löytyi myös toinen juttu aiheesta. Myös Kalevan sivuilta löytyi yli kymmenen vuotta vanha juttu samasta aiheesta. Wikipedia taasen kertoo tarkemmin mitä mahla on.

Koska mahlan keruuaika on vasta kohta alkamassa, nyt on hyvä aika laittaa ostoslistalle keruuseen tarvittavat tarvikkeet. Ehkäpä sitä jopa muistaa jossain vaiheessa ostaa ne. Eli tarvitsen pari kannellista ämpäriä, pari elintarvikekelpoista letkua sekä pakastuspulloja. Laitan sitten uutta juttua kun keruu ja maistelu alkaa.

Oletteko te keränneet ja käyttäneet mahlaa? Heittäkäähän myös vinkkejä mahlan erilaisiin käyttötapoihin.

Kevätretki kotimaisemissa

Tänään päätettiin olla ns. omavaraisia myös lauantairetkemme suhteen ja suunnattiin lähimetsään. Tommi oli bongannut eilen illalla lenkillä ollessaan metsätien, jota ei olla aiemmin kävelty. Päätettiin käydä katsomassa mihin tuo metsätie johtaa.

Pikkuhiljaa lumi sulaa ja kasvillisuus alkaa näyttäytyä

Otimme pikkumiehelle mukaan rattaat, jotka olimme valmiit jättämään parkkiin metsätien varteen sikäli, ettei niiden kanssa pystyisi etenemään. Kaksivuotias on kuitenkin vielä niin pieni, ettei jaksa välttämättä lumisessa ja jäisessä metsässä kovin pitkään rämpiä.

Osalla matkaa reittiämme seurasi isohko puro, jonka jää oli osittain
sulanut. Iloinen pulina ja kaunis jääpitsi.

Nyt on sikäli huonoin aika metsässä liikkua, sillä reitit ovat vielä lumiset, mutta lumi ei enää joka pätkällä kanna. Osittain reitti oli myös hyvin jäinen, sillä tällä hetkellä päivällä jo vähän sulaa, mutta öisin on vielä niin kylmä, että taas kaikki jäätyy ja tulee liukkaaksi. Poika jaksoi yllättävän hyvin kävellä pitkiäkin pätkiä, jonka jälkeen taas istuskeli hetkisen rattaissa. Rattaita työnnettiin ja vedettiin sen mukaan mikä oli helpointa. Vaikeimmissa paikoissa pikkumies kävelemään ja rattaat seurasivat näppärämmin tyhjinä perässä.

Metsätie päättyi tyhjillään olevaan hevosten laitumeen, jonka aitaus oli yhdestä sivusta pois. Pääsimme siis oikaisemaan laitumen poikki ja löysimme seuraavan tien sen toiselta puolelta. Kokonaisuudessa tekemämme lenkki oli lopulta n. 8 kilometrin mittainen. Tommilla oli kännykän sovellus päällä, joka mittaa matkaa ja reittiä sekä kertoo matka-ajat yms. Meidän retkemme kesti pari tuntia ja kotiin päästyämme varsinkin äiti ja poika olivat väsyneitä. Hieno ilma ja reitti!

Laitumen toiselta puolelta löydettiin peltotie

Tiellä oli osittain jo sulaa. Selvä kevään merkki kun pienet purot
virtaavat pitkin tietä. 

Missä mennään hiustenpesukokeilussa

Muutama viikko hiustenpesukokeilua takana ja nyt on hyvä aika kertoa hieman väliaikatietoa. Aloitin siis kaksi viikkoa sitten pesemään hiukseni MeineBase-mineraalisuolalla. Lue kokeilun startista ja MeineBasesta.

Olen nyt pessyt hiukset 2-3 päivän välein riippuen siitä, milloin hiukset näyttävät tarvitsevan pesua. Mielestäni hiukset näyttävät pesun jälkeen puhtailta ja hyviltä, jälki ei eroa yhtään shamppoopesusta. Olen pesuissa keskittynyt hiusjuureen eli sinne, mistä hiukset normaalisti rasvoittuvat. Hieron kostean suolan aina hiusjuureen ja loput hiukset saavat mineraalisuolaa melko vähän, uskoisin, että siten vältän hiusten liiallisen kuivumisen. Toistaiseksi hius ei tunnu kuivalta, ainakaan kuivemmalta kuin mitä se oli. Ajattelin kesälomalla sitten koittaa pidentää pesuväliä. Nyt kun pitäisi töissä näyttää ihmiseltä, ei viitsi antaa hiusten rasvoittua kauhean paljon. Kun pesuväliä pidennetään, siinä on aina jonkinlainen rasvoittuva vaihe, ennenkuin hiukset tottuvat.

Samanaikaisesti myös hiusväritön elämäni on jatkunut. Juurikasvua on kieltämättä hurjasti ja olen miettinyt pitäisikö omaan väriin laittaa esim. kevytväriraitoja kunnes värjätty osa on kasvanut riittävän pitkäksi. Toistaiseksi olen kestänyt kaksivärisen kuontalon.

Kirja-arvostelu: Villiyrtti keittokirja

Sami Tallberg, Villiyrtti keittokirja, Readme.fi 2014.
Kirjan takakannessa kerrotaan, että Sami Tallberg on työskennellyt toistakymmentä vuotta alan merkittävissä ravintoloissa ympäri maailman keräten kokemuksia villikasvien käytöstä. Työssään hän käyttää runsaasti villikasveja, sekä pitää omaa yritystä, joka myy villikasveja maan johtaville ravintoloille.

Villiyrtti keittokirjassa on vajaa kahdeksankymmentä villikasvia esitelty kuvineen. Jokaisesta kasvista kerrotaan korkeus, kukan tuntomerkit, minkälaisessa ympäristössä kasvaa, tekstuuri ja maku sekä käytettävät osat. Lisäksi kasveista on yleistä tietoa mm. minkälaisiin ruokiin se sopii käytettäväksi ja mitä erityispiirteitä siinä on. Esittelyn jälkeen tarjoillaan yksi ruokaohje, jossa kasvia on käytetty.

Kirjasta löytyy myös sesonkikalenteri, jossa kerrotaan milloin mitäkin kasvia löytyy sekä ohjeita säilöntään. Kirjassa on n. 340 sivua, joten reippaasti asiaa.

Kirjan kuvat ovat hyvät, lähes kaikista kasvin tunnistus onnistuu vaivattomasti. Kirjaa lukiessa yllättyy mistä kaikista kasveista saa aikaan syötävää. Osa ruokaohjeista on hieman ravintola-annosmaisia, mutta osa varmasti kiinnostavia kokeilla. Kirjan huono puoli on sen iso koko, kirjan kanssa ei oikein voi mennä luontoon etsimään kasveja. Kaiken kaikkiaan kirja on monipuolinen, inspiroiva ja hyödyllinen, ja uskon sen edistävän villikasvisten tuntemustani. Suosittelen tätä kirjaa kaikille villikasviksista ja niiden käytöstä ruuanlaitossa kiinnostuneille.