tiistai 29. maaliskuuta 2016

Metsästäjän opas tuli postissa

Tänään sain hakea tilaamani metsästäjän oppaan postista. Olemme ajatelleet suorittaa molemmat metsästäjän tutkinnon ja se ei onnistu ilman opiskelua. Metsästäjän opas on yli 300-sivuinen kirja ja lisäksi mukana on vajaa satasivuinen lainsäädäntöön keskittyvä kirja. Mielestäni nämä oppaat olivat aika edulliset, 30 € + 8 € postikuluja.


Olen ajatellut, että voisin tulevaisuudessa metsästää lintuja, ehkä myös jäniksiä. Suurempi riista ei oikeastaan kiinnosta. Lopullisen päätöksen metsästämisestä teen vasta kun olen suorittanut kortin. Mielestäni tutkinnon suorittamiseen liittyy paljon hyvää yleistietoa ja lajitunnistusta.

Iltapäivällä olin hetken ulkosalla. Katkoin pitkiä, kuivia, viime vuoden piippoja ja kävin läpi viime- ja edellisvuonna istutettujen pensaiden ja puiden kuntoa. Omenapuita olivat peurat verkoista huolimatta päässeet verottamaan, muut hedelmäpuut näyttävät olevan vahingoittumattomia. Marjapensaatkin näyttävät selvinneen talvesta. Viime syksynä ostin köynnöspinaatin taimia, ne olivat suojattuina kasvihuoneessa talven. Jännityksellä otin ne esiin nähdäkseni onko yksikään niistä viidestä jäänyt henkiin. Kolmesta purkista ei ottanut selvää onko siellä jotain elossa, mutta kahdessa purkissa oli selvä alku tuloillaan. Loistavaa, tavoitteenani oli saada 1-2 säilytettyä. Tämä kyseinen lajike on ilmeisesti vanhaa suomalaista kantaa ja pariskunta jolta taimet ostettiin, halusi levittää kantaa eteenpäin. Suomalaista kantaa olevia köynnöspinaatteja on ilmeisesti melko vähän jäljellä. Näin ainakin muistelen lukeneeni viime syksynä jostain.



Köynnöspinaatti ei oikeasti ole pinaatti ensinkään. Sen lehtiä voi kuitenkin käyttää pinaatin tapaan. Kasvi maistuu hyvälle ja sopii syödä vaikka raakana salaattina. Köynnöspinaatti on myös ulkonäöltään komea eli käy koristekasvinakin. Nyt vain juuri tajusin tehneeni tyhmästi kun paljastin suojaan piilotetut kasvin alut. Ne olisi kannattanut peittää havuilla, sillä yöt voivat vielä olla kovin kylmät. Täytyy käydä kurkkaamassa huomenna ja peittämässä ne jos ovat vielä hengissä.

2 kommenttia:

  1. Hyviä nuo oppaat. Minua tuo metsästys kiinnostaisi. Ei kuitenkaan kokemusta tai mitään muuta tietoa ole. Uskon vain, että se voisi olla hauska harrastus. Ehkä selvitän, jos metsästyssimulaattoria voisi kokeilla jossakin. Meidän tuttu kertoi, että heidän ampumaradalle on semmoinen ilmeisesti tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin pitkään itseasiassa meni, että ollaan opasta lähinnä selailtu. Tänään aloitamme kansalaisopistolla metsästäjäkurssin, jonka päätteeksi voi suorittaa metsästäjätutkinnon, jos tuntuu siltä. Voin kirjoitella kurssista kokemuksia tänne blogiin, kun vihdoin löysin tunnukset ja pääsen monen vuoden jälkeen päivittämään tätä :)

      Poista