Onko kiinnostus luontoon syntymälahja?

Pohdin tässä itsekseni eräänä iltana sitä, miten ihmiset ovat jo lapsena kovin erilaisia. Onko se niin, että kiinnostus luontoon ja eläimiin joko on ihmisessä vauvasta asti tai sitten ei ole? En tarkoita, että ihminen joko rakastaa luontoa tai vihaa sitä, en usko ääripäisyyksiin. Tarkoitan, että ne ihmiset, joilla on luontoon syvempi suhde, ovat jollain tavalla jo lapsena kiinnostuneita niistä asioista.

Lähimetsämme maisemaa ylöspäin.

Olen ollut luonnonystävä aivan pienestä asti. Tapanani oli kuskata lapsena kotiin kaikenlaisia eläimiä sisiliskoista ja sammakoista hylättyihin kissoihin. Muistan myös vieläkin suuren epäonnistumisen eläinten kasvatuksessa kun enkä noin yhdeksänvuotiaana onnistuin tappamaan kastematofarmini kuivuuteen. Olin vienyt farmini suojaan leikkimökkiin ja kun sitten satoi monta päivää putkeen, enkä ollut käynyt ulkona farmiani hoitamassa, koko matoporukka oli kuivunut. Kohtalon ivaa, ulkona tuli vettä kuin saavista ja matoparat kuivuivat seinän takana leikkimökissä. Isäni totesi episodin jälkeen, etten saa ottaa lemmikkejä ennen kuin olen oppinut niitä hoitamaan. Muistan tämän, lapselle kovin järkyttävän episodin edelleenkin, yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Tämä oli kuitenkin hyvä opetus minulle eläinten hoidosta.

Pihallamme on vaskitsojen koti. Vaskitsat ovat näyttäytyneet useasti  jo kymmenen vuoden ajan.

Myöhemminkin eläimillä ja luonnolla on ollut suuri rooli elämässäni. Olen aina nauttinut metsässä vierailuista ja sieniretkistä. Tykkään bongailla eläimiä ja niiden jälkiä luonnosta, ja odotan nytkin jo kevättä ja aamuisia linnunlaulukonsertteja. Minulla on ollut lähes koko aikuisiän myös lemmikkejä mm. kissoja ja marsuja, nykyään kotonamme asustelee kahdeksanvuotias kissa. Matkoillani pyrin aina käymään myös luontokohteissa ja kamera on mukanani kaikilla reissuillani.

Lapsuudessani suhde luontoon oli luonnollinen. Asuimme maaseudulla ja kävimme lenkillä metsässä, sienestimme ja marjastimme äitini ja isoäitini kanssa, isä kävi metsästämässä. Haluan opettaa myös oman lapseni kunnioittamaan luontoa ja suhtautumaan siihen kiinnostuneesti. Ilokseni olen jo nyt huomannut, että lapseni rakastaa eläimiä ja on niistä hyvin kiinnostunut.

Kävelyretki viime kesänä pikkumiehen kanssa katsomaan hevosia.

Parhaat ystävykset, kissamme Sani ja pikkumies. Kuvasta on jo aikaa, tämä on otettu keväällä 2015.

Tervetuloa matkalle kohti unelmia

Nykyään on kovin trendikästä kasvattaa vähintäänkin omat yrttinsä, leipoa pataleipää tai kutoa sukat. Itse olen viitisentoista vuotta ollut kiinnostunut kasvattamaan kaikenlaista, kokkailemaan ja leipomaan sekä silloin tällöin huristelemaan ompelukoneella. Sukkapuikot eivät toistaiseksi ole käteeni vielä sopineet eivätkä kaikki kasvitkaan aina ota kasvaakseen. Minun tapauksessani siis halu tehdä on isompi kuin osaaminen, mutta olen ajatellut opetella pikkuhiljaa.

Ajatus jonkinlaisesta omavaraisuudesta syntyi vasta muutama vuosi sitten, kun koin eräänlaisen heräämisen maailman tilanteeseen ja tilaan. Lapsen syntymä pari vuotta sitten vahvisti ajatusta entisestään. On tärkeää, että tiedän mitä syön ja syötän lapselleni, ja koen, että on jonkinlainen velvollisuus kiinnittää huomiota siihen, minkä verran maapalloa kuormittaa. Perheeni hiilijalanjälkeä kasvattavat iso ja energiasyöppö talo, rakkaus matkailuun sekä pitkät työmatkat. Kompensoidaksemme niitä, koitamme pienentää jälkeä muilla keinoin. 

Vanhan kasvihuoneen kunnostusprojekti käynnissä kesällä 2015

Tontillamme on oma kaivo, josta kaikki käyttövetemme tulee. Puutarhassamme kasvaa jonkin verran monivuotisia hyötykasveja mm. raparperia, yrttejä, marjapensaita, muutama viiniköynnös sekä vielä melko pieniä hedelmäpuita. Olemme myös kesäisin kasvattaneet joitain peruskasviksia esim. tomaattia, perunaa, sipulia jne. Pyrin hyödyntämään jatkuvasti paremmin luonnon tarjoamia hyötykasveja. Tällä hetkellä kerään sieniä ja marjoja, ja luonnonyrtit ovat minulle uusin juttu viime kesältä. Leivon paljon ja kokkaamme molemmat miehen kanssa.

Tavoitteenani on oppia joka vuosi yksi uusi ruokasieni ja joku itselleni tuntematon luonnonyrtti tai tutun kasvin käyttötapa. Haluan oppia myös viljelemään oikein ja mahdollisimman luonnonmukaisesti peruskasviksia. Kävin viime syksynä luonnonmukaisen kotitarveviljelyn kurssin, josta sain hyödyllistä tietoa projektiini. Tuon kurssin jälkeen olen mm. aloittanut uudelleen kompostointia, jonka lopetin viitisen vuotta sitten kun en siinä oikein onnistunut.

Ensimmäistä tomaattisatoa viime kesältä

Koen, että olemme vasta tiemme alussa. Haen netistä ja kirjoista tietoa, sovellan ja kokeilen. Tarkoitus ei ole siirtyä täysin omavaraiseksi. Kaikki perustuu omaan innostukseen, viitsimiseen ja jaksamiseen. Kaupastakin asioita ostetaan eikä siitä koeta huonoa omaatuntoa.

Mutta mikä sitten ihmistä innostaa istuttamaan hedelmäpuita, jotka tuottavat hedelmää vasta vuosien päästä. Tai leikkimään siementen kanssa ja odottamaan kasvaako niistä tänä vuonna muutakin kuin kitukasvuinen rontti. Ja se jatkuva kitkeminen ja kastelu, täytyy sitä vähän hullu olla, että sellaista viitsii! Luulen, että se on se ihmisen mielikuvitus joka motivoi eteenpäin. Minäkin näen jo mielessäni kuinka korjaan satoa omasta puutarhasta, keittelen hilloja ja leivon piirakoita. Näen, miten makoilen riippumatossa lämpimänä keväisenä päivänä, kun kirsikkapuut kukkivat. Se on se mielikuva päässä, mikä auttaa innostamaan. Se on se unelma.

Blogissani kerron tästä matkasta. Jaan teille ajatukseni, kokeiluni ja oppini, myöskin virheeni. Välillä saatetaan huristella pikkuisen aiheen vierestäkin. Tervetuloa matkalle kohti unelmaani!