tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kirja-arvostelu: Villiyrtti keittokirja





Sami Tallberg, Villiyrtti keittokirja, Readme.fi 2014.
Kirjan takakannessa kerrotaan, että Sami Tallberg on työskennellyt toistakymmentä vuotta alan merkittävissä ravintoloissa ympäri maailman keräten kokemuksia villikasvien käytöstä. Työssään hän käyttää runsaasti villikasveja, sekä pitää omaa yritystä, joka myy villikasveja maan johtaville ravintoloille.

Villiyrtti keittokirjassa on vajaa kahdeksankymmentä villikasvia esitelty kuvineen. Jokaisesta kasvista kerrotaan korkeus, kukan tuntomerkit, minkälaisessa ympäristössä kasvaa, tekstuuri ja maku sekä käytettävät osat. Lisäksi kasveista on yleistä tietoa mm. minkälaisiin ruokiin se sopii käytettäväksi ja mitä erityispiirteitä siinä on. Esittelyn jälkeen tarjoillaan yksi ruokaohje, jossa kasvia on käytetty.

Kirjasta löytyy myös sesonkikalenteri, jossa kerrotaan milloin mitäkin kasvia löytyy sekä ohjeita säilöntään. Kirjassa on n. 340 sivua, joten reippaasti asiaa.

Kirjan kuvat ovat hyvät, lähes kaikista kasvin tunnistus onnistuu vaivattomasti. Kirjaa lukiessa yllättyy mistä kaikista kasveista saa aikaan syötävää. Osa ruokaohjeista on hieman ravintola-annosmaisia, mutta osa varmasti kiinnostavia kokeilla. Kirjan huono puoli on sen iso koko, kirjan kanssa ei oikein voi mennä luontoon etsimään kasveja. Kaiken kaikkiaan kirja on monipuolinen, inspiroiva ja hyödyllinen, ja uskon sen edistävän villikasvisten tuntemustani. Suosittelen tätä kirjaa kaikille villikasviksista ja niiden käytöstä ruuanlaitossa kiinnostuneille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti