perjantai 19. helmikuuta 2016

Kohta on taas istutuskausi

Mistä tietää, että kevät lähestyy? Se alkaa pienestä kutinasta. Ensin kutisee kynsien alla, sitten kämmenissä. Kun avaa netin maksaakseen vaikkapa verkkopankissa laskuja, huomaakin yhtäkkiä, että selaimessa on auki viisi eri verkkokauppaa. Eipä aikaakaan kun on huomannut vaivihkaa klikkailleensa ostoskoriin vaikka mitä; siemeniä, taimia, mukuloita, tarvikkeita...

Meillä on puutarhassa vanha raparperi, joka tuottaa riittävästi ja vähän enemmänkin yhteen talouteen.


Joka vuosi innostun tilailemaan vähän liikaakin. Tänä vuonna ajattelin olla järkevämpi ja suunnitella hieman. Onnistuuko se? Tuskinpa. Olen nyt kuitenkin yrittänyt pikkuisen miettiä mitä kasveja haluaisin istuttaa ja mistä olisi eniten hyötyä. Tänä vuonna en ajatellut ostaa mitään siemeniä, jotka vaativat esikasvatuksen. Meillä on sisällä melko pimeää, oikein mihinkään ikkunaan ei osu auringonvalo kunnolla. Kasvilamppuja olen joskus harkinnut, mutta niiden aika ei ole tänä vuonna. Nyt siis keskitytään hankinnassa sellaisiin kasveihin, jotka kylvetään suoraan maahan.

Toinen ajatus tälle vuodelle, hankin sellaisia kasveja, joita voi säilöä tai varastoida vuoden varrella käytettäväksi. Ja kolmas, en osta tänä vuonna juurikaan pensaita tai puita (yksi poikkeus on, josta haaveilin jo viime vuonna).

Tässä tämän vuoden suunnitellut:

  • Naurista tai lanttua - perinteinen suomalainen juures. Haluaisin käyttää enemmän ja kokeilla ensimmäistä kertaa kasvattaa.
  • Porkkanaa - tulee ostettua, jos saisi edes osan vuodesta omaa. Voi pakastaakin.
  • Perunaa - viime vuonna söimme omaa perunaa jouluun asti, nyt tavoitteena vähintään sama.
  • Sipulia (kelta- ja punasipulia) - viime vuonna söimme pitkälle syksyyn omia, ehkä nyt vähän enemmän.
  • Punajuurta - voi säilöä ja ymmärtääkseni kypsänä jopa pakastaa. Punajuuresta voisi tehdä myös punajuurilaatikkoa pakkaseen.
  • Hernettä - voi kuivata tai pakastaa.
  • Härkäpapua - voi kuivata ja pakastaa, minulle uusi tuttavuus. Tästä voisi ilmeisesti itse kerätä siemenet seuraavia vuosia varten eli ei tarvitse ostaa uusia siemeniä.
  • Ruohosipulia - viime vuonna ei lähtenyt kasvamaan, monivuotinen. Meillä joskus aikanaan oli ruohosipulia, mutta on kadonnut.
  • Tomaattia - taimia ajattelin ostaa ja selvitä helpommalla. Viime vuonna oli kolme tainta, tänä vuonna vähintään tuplat.
  • Marjatuomipihlajaa - supermarja, sopisi puutarhamme muuhun hedelmä- ja marjatarjontaan. Haaveilin näistä jo viime kesänä, mutta silloin ostimme muita.
  • Pari monivuotista köynnöskasvia - kasvihuoneen päädyssä olevan kesähuoneen seiniksi.
  • Kukkia ulkoruukkuihin - kesähuoneeseen, terassille, pihalle...
  • Apilaa - maanparannukseen ja ruuaksi
  • Kirjat: Omasta maasta, Hulluna hortaan, Lapsen oma luontokirja
  • Muut: Lomakastelijat - kesäloman varalle, jos vaikka innostutaan olla muutama päivä pois kotoa. Lähinnä tomaatteja varten hankin, sillä ne ovat kasvihuoneessa.
 
Perunat omasta maasta, riittivät lähes jouluun asti.

Viime kesänä minulla oli kolme erilaista tomaatin tainta. Kaikki olivat hyviä ja maistuivat karkilta.
Ostin taimet paikallisesta taimimyymälästä, joka on lopettanut jo toimintansa Salossa.

Tilaukset ajattelin tehdä Hyötykasviyhdistyksestä, Siemenkaupasta sekä vierailla Pirilän kukkatalossa, joka avaa ovensa Salossa maaliskuussa. Aiemmin olen ostanut noista kolmesta vain Siemenkaupasta, mutta hyötykasviyhdistystä suositeltiin kotitarveviljelyn kurssilla syksyllä. Hyötykasviyhdistyksestä tilaan kaikki siemenistä kasvatettavat kasvikset sekä pari kirjaa, Siemenkaupasta tilaan lomakastelijat sekä köynnökset ja apilat, ja Kukkatalosta ostan tomaatin taimet (jos niitä siellä on), Marjatuomipihlajat sekä ulkoruukkujen kukat. Verkkokauppatilauksissa tilataan kimpassa äidin kanssa ja jaetaan postimaksut.

Tämän lisäksi minulla on vielä lahjakortti Plantageniin. Sain lahjakortin lahjaksi työkavereilta syksyllä kun täytin 40. Plantagenista olen ajatellut ostavani sitruunapuun, joka ei ulkona pärjää, mutta sisällä voisi olla aika kaunis. Keskustelupalstoilla jotkut kehuivat saavansa siitä reilusti satoakin. Kurkkaa tästä kuva ja tiedot sitruunasta.

Olen Messukeskuksessa töissä ja huhtikuussa meillä on siellä Kevätmessut. Se on yksi niitä harvoja tapahtumia, joihin haluan mennä vielä vapaa-ajallakin, joten sieltä saattaa jäädä jotain käteen näiden lisäksi. Pitänee unohtaa lompakko kotiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti